Äiti, ostetaan isille joku yllätys ja soitetaan sitten sille ja sanotaan, että pitää tulla heti kotia, sanoi tytär viime viikolla. Oli jo iso ikävä. Pieni mietti illan, mikä olisi paras yllätys. Päätyi lopulta maatilaan, koska sitten iskä voi hoitaa sitä, eikä tarvitse lähteä reissuun. Varsin houkutteleva ajatus, ainakin toiselta puolelta.

Tällä viikolla on sitten nautittu siitä, että koko perhe on koolla. Samalla sairasteltu, väsytty lisää.

Minusta tuntuu, että alan kohta virittelemään jouluvaloja johonkin nurkkaan.

Hapuilua

Tauon aikana olen...

saanut ihanan työn
luopunut siitä ihanasta työstä
ja tuntenut olevani täysi paska

saanut toisen työn
ollut reissumiehen vaimo
valvonut
itkenyt
sairastanutkin
olen ollut pettynyt itseeni
toisaalta tuntenut huimaa onnekkuutta ja hämmennystä
kiitollisuutta, onnistumiseniloa

en ole ehtinyt kipuilla kotiäitiyidestä luopumista, kaikki on käynyt niin nopeasti. nyt sekin alkaa painaa. viikon päästä uusi työ, vieras ala, ympäristö, odotettu haaste, samalla pelottava. miehen reissu jatkuu vielä, toivottavasti ei pitkään.
lapset. lapset, nuo rakkaat, kyllä ovat antaneet kuulua, mitä mieltä muutoksesta. mutta pärjäillään, päivä kerrallaan.

silti odotan sitä hetkeä, kun kaikki taas loksahtaa raiteilleen.
arki ja rutiinit, miten niitä voikaan kaivata.

Tauko

Minulla on liikaa tekemistä, ollut jo jonkin aikaa. Liikaa, ja tyhmyyksissäni haalin lisää (tosin nämä haalimani ovat vain mukavia juttuja, mutta joskus nekin väsyttävät, vievät ajantajun, ajan ja tajun). Harmittaa vietävästi, etten ehdi olla täällä, tehdä tätä kunnolla, edes lukea muiden blogeja. Jotta en saisi tästä(kin) päänsärkyä ja painajaisia, pidän pienen tai suuremman tauon.

Ihanaa, värikästä syksyä kaikille, nähdään taas !!

Keskustelu aamupalapöydässä, äiti ja kaksivuotias, väsyneitä molemmat, hyvinkin pitkän ja huonon yön jälkeen:

- Mikä sulla on hätänä?
- ....yy-y
- Onko kurkku vielä kipeä?
- Ei
- Onko masu kipeä?
- Ei
- Käsi? Jalka?
- Ei
- Mikset sitten syö?
- y-y-y-YYY-Y
- Onko sulla uhmaikä?
- On.

- Mikä se TUHMAIKÄ on? huutaa viisivuotias pöydän toiselta puolelta.

...

Päiväunien jälkeen alkoi parempi elämä. Mikä mahtava ilma, tuuli ja lämpö, lehtien tanssi. Illaksi luvassa kalareissu (ei minun), hyvä kirja ja oleilua. Toivottavasti hyväuniset lapset.

Arki

Jotenkin tuntuu tutulta. Tyttären kerhot alkoivat, ja sairastelu samantien. Istutaan sisällä ja podetaan pojan kanssa, tytär menee pitkin seiniä, koska on jo parantunut parin päivän flunssastaan (joka pienellä kestää taas näköjään pari viikkoa). Minun pitäisi viitsiä ja jaksaa muutama tylsä asia, lykkään niitä kuumeen varjolla. Mutta ne odottavat, eivät ne katoa, koko ajan jomottavat pään sisällä. Miten muutos voikin olla joskus niin vaikea saada alkuun? Vaikka tietää, että on pakko, ja tajuaa, että tämä se pahinta on, repäisy tutusta. Kun asiat taas rullaavat, kaikki käy lopulta hyvin. Vaikkakin erilailla.

Tykkään kun tulee syksy, ei siitä mihinkään pääse. Kesää aina kaipaa ja rakastaa mutta syksyn sävyt, valo ja koleus sopivat silti minulle paremmin.

Vielä se ei ole. Aamuisin hento tuntu, iltapäivisin vähennetään vaatetta reippaasti. Ihanaa aikaa!